maanantai 26. syyskuuta 2016


                                                MAHDOLLISUUKSIA TARJOAVA KULTTUURI 



Kulttuuri on jotakin äärettömän mielenkiintoista, mahdollistavaa, laajaa ja alati muovautuvaa ja muuttuvaa. Kulttuuri ei pysähdy tai sammu koskaan. Se elää.

Toisinaan haaveilen leikilläni aivan toisenlaisesta alasta ja urasta johon nyt tulevana keväänä valmistun, nimittäin: kulttuurintutkijan alasta ja ehkä arkkitehdin alastakin. 
Toki, tämäkin ala mahdollistaa työskentelyn kulttuurin parissa, vain eri tavalla, kuin haavemaailmassani. 

Sovitaan, että tämä on sellainen julkinen salaisuus, sillä haaveilen leikilläni, en tosissani. 

Haaveillaanpa hetki:

Eikö olisi siistiä tutkia eri maiden kulttuureita arkkitehtuurista aina arkiseen ruokaan asti, imeä itseensä tietoa, havainnoida, kirjoittaa muistiin, havahtua siihen, että olen tänäänkin oppinut vaikka ja mitä ihmeellistä? Matkustelua maanosasta toiseen, kaupungista toiseen, uusien ihmisten tapaamista, haastattelua, kysymyksiä ja hämmästyttäviä vastauksia, vierailuja, vertailua ja kielipään jatkuvaa kehitystä, uusia makuja, hajuja, tapoja, kultturishokkeja ja jatkuvaa vertailua. 
Olisiko se tosiaan tuollaista? 
Ei, välttämättä, en halua romuuttaa haavekuvaani, joten jätetäänpä todellisuus pimentoon. 

Kulttuuria on kaikkialla minne katsotkin ja minne menetkin, ja missä sitten oletkaan. Katso, vain ympärillesi niin näet sen: kulttuurin. 
Matkustessa sen näkee ehkä selkeimmin: Aikaerosta, aina ruokalautaselle asti. Joka maan kulttuuri on omaa ainutlaatuista taidettaan. 

Mitä kulttuuri on juuri nyt? 

Kinkkinen kysymys. Tuohon, ei välttämättä ole yhtä oikeaa tai väärää vastausta. 
Tapahtumia, taidetta, musiikkia, yhteisöllisyyttä ja osallistamista. Näitä, kulttuuri ainakin on. 
Onko eriäviä mielipiteitä? Niitäkin voi olla ja saakin olla. Olisi tylsää jos kaikki olisi aina samaa mieltä. Kultuurin voi määrittää niin monella eri tavalla. 
Tulevana viikonloppuna on Turun kirja-ruoka - ja - viinimessut. Nekin ovat kulttuuria, sillä ruoka ja kirjallisuus ovat merkittäviä asioita kultuurissa aina historiasta nyky hetkeen. 
Eli tulevana viikonloppuna,  otan osaa kulttuuritapahtumaan. 

Kulttuuri tarjoaa inspiraatiota rajattomalle mielikuvitukselle, jota täyttyy ruokkia, lukien, kirjoittaen,  syksyisiä kuvia räpsien, vesi sateesta nauttien ja toisinaan haaveillenkin mahdottomasta arkkitehdin alasta, joka ei ole mahdollista, tosin en ole pahoillani siitä. 

Hmm.. olen lukaisut tämän tekstin jo muutamaan otteeseen läpi ja nyt epäilen, täyttääkö se vaativat kriteerit? Mitä ne kriteerit edes olivat? 
Olkoot: olen tyytyväinen tekstiini näin, joten se saa myös jäädä näin! 

Kiitos, että luit! 


Rose.





















         
         
         
          
              

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti