1970-luvun meikki- & hiustyylit.
70-luvulla hiuksissa suosittiin pitkä mallia niin miehillä,
että naisilla. Afrot olivat muodissa tällöin. Hiusten leikkaamisessa
sekä värjäyksissä otettiin huomioon asiakkaan persoonallisuutta ja
pukeutumista. Punk-tyyliset ihmiset esimerkiksi ajoivat hiukset
kokonaan pois tai leikkasivat irokeesin, joka saattoi olla minkä
värinen tahansa. Jakausta pidettiin yleensä aina keskellä.

Meikki oli melko luonnollinen, vaikka kirkkaita helmiäissävyisiä
luomivärejä käytettiin rohkeasti ja luomivärit ulottuivat kulmakarvoihin
saakka. Meikkivoide oli tummempaa kuin oma iho, eikä sen päällä
käytetty puuteria. Poskipunat olivat luonnollisen punaisia sävyjä
ja huulet olivat helmiäishohtoisia, nuden, persikan ja pinkin
sävyisiä. Jos rajauksia käytettiin, ne tehtiin kynällä ja
usein vain vesirajaan. Ripset taivutettiin ja ripsiväriä laitettiin
paakkuuntumiseen asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti